Mielenrauha

Vihdoinkin mä olen saavuttanut sen! Viime viikko oli ehkä elämäni kauhein, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Viimeiset kaksi kuukautta on ollut sellasta tunteiden vuoristorataa, etten tiedä miten ylipäätänsä olen selvinnyt koko ajasta. Viime viikolla olin myös ihan varma, että lähden täältä kotiin alle kahdessa kuukaudessa. Laskin epätoivoisesti viikkoja kesän alkuun, päiviä lasten koulun jatkumiseen ja tunteja seuraavaan päivään. Joka aamu heräsin kyyneleet silmissä ajatellen, että "tästä selvitään vielä, se on vaan tää alku". 

Ja tässä mä olen! Edelleen hengissä, yhtenä kappaleena ja kaikkein tärkein asia, onnellisena. Enhän mä ikinä olisi voinut uskoa, että alku uudessa perheessä tulisi menemään niin kauhealla tavalla kuin se meni. Lapset eivät hyväksyneet mua yhtään, kaikki piti opetella uudestaan eikä vapaa-aikaa ollut lähestulkoon ollenkaan. Ihan sama mitä sanoin/pyysin niin oli lasten mielestä väärin. Sain vähän armoa perheen vanhimmalta lapselta, joka ei piikittänyt mua niin pahasti kuin kaksi nuorempaa. Asiat ovat hoituneet puhumalla jo paljon parempaan suuntaan ja oon kai mä ihan cool, myös lasten mielestä. Luojan kiitos mitään kielimuuria ei ole, koska sehän tästä olisi vielä puuttunutkin. Nuorimman kanssa on vielä vähän hankaluuksia välillä tulla yhteisymmärrykseen, koska tämä pian 10 vuotta täyttävä nuorukainen saattaa räjähtää ihan sadasosasekunnissa eikä sille raivokohtaukselle mahda sillä hetkellä oikein mitään. Tätä tapahtuu myös vanhempien ollessa paikalla, joten onneksi en ole ainoa sitä kokemassa.

Meillä on muuten ollut oikein kiva viikon alku. Mulla alkaa heti ensi maanantaina kielikurssi, jonne kävin tällä viikolla ilmottautumassa. Olen ollut lasten kanssa paljon, mutta saanut myös vapaa-aikaa triplasti enemmän kuin viime viikolla. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia ja seuraan päivittäisillä koiran ulkoilutuslenkeillä, miten puihin ja puskiin puhkeaa uusia lehtiä ja kukkia. Tähän mennessä paras fiilis on tullut siitä, kun olen juossut meidän koiran kanssa ympäri meidän läheistä puistoa rapa roiskuen. Eilen kotiin tullessa mulla oli mutaa polviin asti, koska maa on vielä sen verran märkä sateiden takia. Sää on ollut todella vaihteleva, mutta lämpötilat ovat pysyneet kuitenkin ylhäällä. Ulos olen lähtenyt niin takissa, hupparissa kuin t-paidassakin. Eilen päivällä olisi pärjännyt varmaan jopa shortseissa, mutta illalla oli paljon viileämpi kuin päivällä. Monet englantilaiset kulkevat kesät talvet shortseissa, joten ainakaan niiden käyttöä ei tarvitse täällä vierastaa ollenkaan. 

Normaali arki on vihdoinkin alkanut ja viikonlopuksi mulla on kivoja suunnitelmia. Mä olen niin tyytyväinen, että tulin takaisin, koin kauhean uuden alun ja jouduin oikeasti itselle pahaan paikkaan. Nyt asioita osaa arvostaa taas ihan uudella tavalla. Hostperheen vaihtaminen oli kokemuksena todella vaikea ja stressaava, mutta siitä oli vain päästävä ylitse. Asiat ovat loksahdelleet paikoilleen ja mä olen alkanut taas nauttimaan olostani täällä. Ehkä tää on taas sitä alkuhuumaa :)

Pientä pohdintaa

Tästä tuli todella pitkä postaus, joten lukemiseen kannattaa varata jonkin verran aikaa :) 

Ennen tänne tuloa en tiennyt kovinkaan paljoa aupparoinnista. En ollut lukenut muiden au pair-blogeja enkä katsonut au pair-ohjelmia. Myönnän ihan suoraan etten uskaltanut. Tiesin vain sen, että tulen asumaan toisen perheen luona ja hoitamaan työkseni heidän lapsiaan. Kyllähän sitä tuli kuultua muiden au pair-kokemuksista, mutta itse en lähtenyt tutkimaan sen enempää mitään. Päätin, että vasta täällä uskallan tutustua muiden kokemuksiin. Nyt jälkeenpäin ajatelleena en tiedä, mitä oikein pelkäsin.

Katsoin viime viikolla sitten yhden päivän aikana kaikki 9 jaksoa Au pairit Australiassa-sarjasta. Heti ensimmäisenä on pakko mainita, että jokaisen siinä olleen au pairin kokemus oli täysin erilainen kuin itsellä, mutta jotakin yhteistä silti löytyi. Tietenkin niillä se meno oli välillä paljon hurjempaa eikä arkeakaan kuvattu kovin paljoa. Halusin nyt kirjoittaa kaikista asioista, jotka osasin yhdistää myös omaan kokemukseeni. Listasin asiat ja tapahtumat suurin piirtein aika järjestykseen. Osa asioista kulkee kuitenkin käsi kädessä ja kuuluu moneen eri kohtaan.  

ALKU

Alun jännitys ja odotus

Jännitys alkoi heti sen jälkeen, kun sain varmistuksen hostperheestäni. Tuntui, että oli liikaa asioita hoidettavana ja liian vähän aikaa ennen tänne tuloa. Aika meni samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti.

Oman perheen ja sukulaisten hyvästely

Siinä vaiheessa, kun siinä ohjelmassa nuoret hyvästelivät omat perheensä niin nousi mullakin kyyneleet silmiin. Osasin samaistua niihin samoihin tunteisiin niin hyvin. Hyvästien sanominen on ollut tähän mennessä koko matkan raskain asia. Tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi sen muutaman tunnin ajan, jonka vietin kentällä ja koneessa yksin.

Hostperheeseen tuleminen

Hostperheen näkeminen kentällä oli aikamoinen helpoitus. He olivat juurikin sitä, mitä olivat antaneet odottaa. Olin väsynyt, mutta onnellinen. Oli outoa tulla johonkin vieraaseen taloon asumaan, vaikka nopeasti tämä kodilta tuntuikin.

Alkuhuuma ja ajan meneminen nopeasti

Alussa olin niin innoissani kaikesta, että iloitsin pienimmistäkin asioista. Olo oli koko ajan hyvä enkä jotenkin edes voinut ymmärtää, miten jollakin pystyi olla huono päivä. Aika vaan riensi enkä kerennyt ikävöimään omaa perhettä yhtään.

Muiden au pairien näkeminen ja kavereiden saaminen

Heti ensimmäisellä viikolla aloitin kielikurssin ja sain aivan ihania suomalaisia aupparikamuja. Seuraavalla viikolla kuvioihin tuli sali ja sieltäkin sain nopeasti kavereita.

ALKUHUUMAN JÄLKEINEN VAIHE

Asioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat

Joskus kahden kuukauden jälkeen aloin näkemään asioista myös niitä huonoja puolia. Yritin pitää itseni siellä ihanassa pilvilinnassa, mutta pikkuhiljaa lipsuin siinäkin. Se jatkuva positiivisuus ja hyvä mieli kääntyi vähitellen laskuun.

Totaalinen uupumus ja kulttuurishokki

Jossain vaiheessa tajusin myös olevani niin väsynyt, että olisin voinut nukkua viikon putkeen. Yhtenä viikonloppuna päätin, etten liiku mihinkään ja astun seuraavan kerran vasta maanantaina ulos talosta. Samaan aikaan tunnistin itselläni kulttuurishokin alkaneeksi ja annoin sen vain tulla. Sitä ei oikein pysty kuvailemaan, koska jokainen kokee sen täysin omalla tavallaan. Itse olin väsynyt, harkitsin tosissani kotiin lähtöä, työt ei maistunut ollenkaan enkä nauttinut olostani yhtään täällä.

Soitot ja muu yhteydenpito kotiin

Aloin kaipaamaan mun vanhempia ihan äärettömän paljon. Soiteltiin aina välillä Skype-puheluita ja se auttoi ikävän suhteen.

Työn sopivuuden ja oman tyytyväisyyden miettiminen

Epäilin omaa osaamistani olla lasten kanssa, vaikka kokemusta löytyikin. Mietin myös, haluanko oikeasti olla au pairina. Yhä useammin ajattelin, olenko mä oikeasti onnellinen täällä vai huijaanko myös itseäni koko ajan.

ASIOIDEN KÄSITTELEMINEN

Omiin ajatuksiin hukkuminen

Kun on liikaa aikaa ajatella, niin sitä sitten todellakin ajattelee. Aloin jo ärsyyntymään, jos ajattelin mitään-yhtään-mihinkään liittyvää. Kaipasin vain sitä tasapainoisen hyvää olotilaa, joka Suomessa aina oli. 

Oman ajan ja yksityisyyden kaipuu

Opin arvostamaan omaa aikaa ja hiljaisuutta täysin eri tavalla kuin ennen. 

Pelottava asuinalue

Omalla kohdallani suurin syy hostperheen vaihtoon on alue, jossa asumme. Nyt ymmärrän miksi Itä-Lontoolla on niin huono maine. Päivisin liikun kotoa vain keskustaan tai puistoon. Iltaisin olen mieluiten liikkumatta minnekään. Kadut ovat sotkuisia ja ilmassa leijuu päivittäin outo haju. Jokainen on ymmärtänyt perheenvaihtoni(jopa hostperheeni), kun olen kertonut suurimmaksi syyksi tämän alueen.

PÄÄTÖSTEN TEKEMINEN

Hostperheelle perheenvaihdosta kertominen ja epävarmuus jatkosta

Mietin perheen vaihtamista pitkään ennen nykyisen hostperheeni kanssa puhumista. Pelkäsin, etten saa uutta hyvää perhettä tarpeeksi ajoissa ja joudun ottamaan vain jonkun vapaana olevan. Jännitin kertomista niin paljon, että soitin äidille Suomeen taukoamatta ja jopa monta kertaa päivässä. Lopulta uskalsin avata suuni ja hostperheeni otti asian ihan hyvin vastaan, vaikka pari päivää oltiinkin kaikki hieman hämillään jatkosta. 

Uuden perheen etsiminen ja heidän luonaan käyminen

Suomen ja Brittien järjestöjen avulla löysin nopeasti uuden perheen, ja heti seuraavalla viikolla pääsin käymään heidän luonaan.

Eläminen nykyisen perheen kanssa ja toimeen tuleminen

Asiat ovat menneet paljon paremmin kuin kuvittelin niiden menevän. Mua kunnioitetaan ja kohdellaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. 

Kulttuurishokista toipuminen

Nyt tunnen olevani tässä kohdassa. Olo on taas hyvä ja jaksan innostua asioista ihan samalla tavalla kuin alussa. Väsymyskin on normaalia ja työt maistuvat. 

UUSI PERHE JA UUSI ALKU

Perheen vaihto ja alusta aloittaminen.....

Viimeisestä kohdasta voin kirjoittaa, kun sen aika tulee. 

Suuria ja pieniä ajatuksia

Viime viikonloppuna bussin ikkunasta ulos katsoessa mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mikään ei pidä mua enään paikallaan. Lukion jälkeinen vapaus tuntuu edelleen hyvältä. Saan tehdä päätökset ihan itse, ja tehdä elämästäni omanlaiseni matkan.

Ideoita ja aikaa löytyy vaikka kuinka paljon, mutta silti mieli vetää kahteen eri suuntaan. Välillä mieli haluaa palata Suomeen ja pysyä siellä läheisten luona. Mua vedetään osittain takaisin sinne mukavuusalueelle, joka muodostuu (ajatuksena) pelkästä sukulaisten luona vierailusta ja kavereiden kanssa kahvittelusta. Okei, Suomeen liittyisi paljon muutakin. Todellisuudessa mua odottaisi siellä karu arki töissä. Todennäköisesti juoksisin siinä töiden lomassa näkemässä sitä, tätä ja tota kaveria sekä yrittäisin epätoivoisesti ehtiä myös salille maximissaan pari kertaa viikossa. Ja tarkemmin ajatellen, elämä Suomessa saattaisi tuntua vielä liian tutulta näiden muutaman kuukauden jälkeen. 

Toisinaan mun mieli haluaa pysyä ulkomailla, nähdä maailmaa ennen jatko-opiskelua ja oppia tuntemaan eri kulttuureja paremmin. Kyseessä on se mielen toinen puoli, joka käy myös mukavuusalueen ulkopuolella ja tykkää ottaa haasteita vastaan. Välillä olen ihan hukassa näiden eri ajatusten kanssa. Tässä on vain opeteltava yhdistämään nämä kaksi eri mielen suuntaa toisiinsa, jotta saisi jotain järkevää aikaan. 



Eniten auttaa, kun ajattelen eläväni päivä kerrallaan. En pysty vielä tietämään missä olen kuukauden tai saati sitten vuoden päästä. Enhän mä vielä vuosikaan sitten tiennyt missä tulen olemaan nyt. Mutta täällähän minä. Lontoossa. Lähes 9 miljoonan asukkaan kaupungissa. Kaupungissa, jonka alan tuntemaan kuin omat taskuni. Kuitenkin tiedän jo nyt, etten halua asua täällä koko loppuelämääni. Tai ainakin luulen tietäväni. Pelkästään lukemalla tämän muutaman rivin kappaleen huomaa, että mä olen vielä ihan pihalla suunnitelmista. Ja, että mun elämä on täynnä ehkää ja jossia.

Happy Pancake Day!

Täällä Englannissa vietetään tänään pannukakkupäivää. Oli pakko vähän googlettaa, että mitä se sitten oikeastaan tarkoittaa, ja päivä muistuttaa ihan suomalaista laskiaistiistaita. Pullien tilalla ovat vain pannukakut ja pulkkamäen tilalla pannukakkujuoksut. Jopa täällä Lontoossa olisi mahdollisuus päästä seuraamaan pannukakkukisoja(jotka ovat saaneet alkunsa jo vuonna 1445), mutta itse en kaupungille jaksa tänään lähteä. Ymmärtääkseni kisassa juostaan paistinpannujen kanssa ja esiliinat päällä. Ei me suomalaiset siis ihan sieltä hulluimmasta päästä olla... Päätin kuitenkin tehdä hosteille suomalaisia lettuja kermavaahdon ja hillon kera. Yleensähän se ensimmäinen lettu menee vähän pieleen, ja siitä ulkonäkö paranee sitten pikkuhiljaa. Onnistuin kuitenkin saamaan joka ikisen yksilön näyttämään juurikin siltä miltä halusinkin! Tuli oikein kauniin ruskeita ja pyöreitä lettuja tehtyä. 

Koko viikonloppu vietettiin Emilian kanssa vähän ympäri Lontoota. Shoppailtiin, käytiin museoissa, o2-areenalla ja laskiaispullilla Suomen merimieskirkolla. Syötiin ihan älyttömän hyvät jälkkärit The Slug and Lettucessa teen kera. Käveltiin Green Parkissa ja nähtiin kevään ensimmäiset narsissit! Siellä mä kiljahtelin ilosta niiden kukkasten takia. Ilma on vielä aika viileä, ja viikonloppuna oli oikea myrsky. Tuuli niin, että piti melkein vaakatasossa kulkea eikä sateenvarjolla olisi tehnyt tuolla yhtään mitään. Taivas aukesi sunnuntai-iltana ja vettä tuli ihan kaatamalla. Muutama salamakin tuli nähtyä. Tänään on ollut jo todella nätti päivä. Ilma voisi vaan nyt mun puolesta vähän lämmetä niin saisi vaihdettua lopullisesti tuulitakkiin.

Sekä tällä että ensi viikolla on sen verran menoa ja vilskettä, että saa nähdä milloin kerkeän taas kirjoittelemaan. Innolla odotan jo viikonloppua, vaikka nythän on vasta tiistai. Perjantaina suunnataan mahdollisesti Lontoon yöelämään ja sunnuntaina kahdeksan aikoihin aamulla mulla lähtee kone kohti Italiaa. Odotan lomaa jo kuin kuuta nousevaa. Ja onhan mun pakko myöntää sekin, että ihanaa päästä välillä pois täältä. "Lapseton" viikko kuulostaa ihan mielettömän hyvältä just nyt, vaikka tosta pienestä ihan hirveästi tykkäänkin :)

Suomitytöt & Madame Tussauds

Huhheijaa, sinne meni taas yksi viikko! Tällä kertaa se vain sujahti ohi. Arki meni normaalisti töissä ja viikonloppu kaupungilla. Lauantai aamupäivä meni kielikurssilla ja iltapäivä Emman kanssa lounaalla. Eilen käytiin vielä Madame Tussaudsin vahakabinetissa. Paikka oli kyllä jonottamisen arvoinen. Ne nuket oli niin aidon näköisiä! Suosittelen siis ehdottomasti käymään siellä, jos joku on Lontooseen tulossa. Kannattaa kuitenkin varautua jonottamaan sisäänpääsyä. Huomattiin, että lauantaina iltapäivällä jono oli huomattavasti lyhyempi kuin sunnuntaina aamupäivästä.

Eilen illalla oli aika sanoa heipat Emmalle, jonka kotiinpaluu on jo ihan lähellä. On turha puhua jäähyväisistä, vaikka pitkä aikahan tässä vierähtää ennen kuin seuraavan kerran nähdään. Mä luulin, että täällä ei tarvitse hyvästellä ketään vuoteen. Olin kuitenkin todella väärässä. Lontoo on kaupunki, missä ihmiset vaihtuu jatkuvasti. Ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Osa palaa tänne loman merkeissä, osa palaa jäädäkseen. Osa taas ei palaa lainkaan takaisin.

Täällä olen ymmärtänyt paremmin sen, kuinka paljon ihmiset liikkuu ympäri maailmaa. Välillä tuntuu, ettei mikään tai kukaan pysy paikoillaan. Jo pelkästään kielikurssilla vaihtuu melkein viikottain ihmiset. Kaikilla meillä on ihan eri taustat, kotimaat ja syyt olla täällä. Iästä puhumattakaan. Silti ollaan jokainen päätetty valita sama maa ja sama kaupunki. Miksi? Suurin osa on tullut tänne oppimaan englantia. Mutta niin kuin meidän kielikurssin opettaja sanoo, Lontoo on ehkä huonoin kaupunki tulla harjoittamaan englannin kielen taitoa. Voi olla, että meidän opettaja on oikeassa. On päiviä, jolloin englannin kuuleminen jää äärimmäisen vähäiseksi. Ja mikä brittiaksentti? Mikä se semmoinen on?

Tähän kaupunkiin on silti helppo rakastua. Se voi käydä ihan parissa päivässä tai viedä monta kuukautta. Alan vasta nyt tajuta, kuinka suuri ja ihmeellinen Lontoo onkaan. Ja mikä parasta, mulla on aikaa koluta kaikki museot, kahvilat, puistot ja kadut ihan rauhassa. Sekä kokea kaikki vuodenajat. Nähdä, miten Lontoo puhkeaa keväiseen kukkaan ja miten se syksyllä tiputtaa lehdet puista päästäen samalla syysmyrskyt valloilleen. Miten päivät pitenevät ja sitten taas lyhenevät. 

Mä ehdin varmasti vielä tavata niin uusia kuin vanhojakin ystäviä. Joudun myös todennäköisesti sanomaan monet hyvästit. Tiedä sitten, tekeekö ne musta vahvemman vai heikomman. Tätä tunnetta ei voi kuitenkaan sanoin kuvailla. Mä jollakin oudolla tapaa nautin tästä jatkuvasti liikkeellä olosta ja täysin uusiin tilanteisiin joutumisesta. Mä haluan koko ajan lisää. Välillä haluaisin lähteä vieläkin pidemmälle, jonnekin maailman toiselle puolen. Ja välillä taas palata kotiin Suomeen. Mä uskallan haaveilla ja suunnitella, vaikka parin päivän kuluttua mulla saattaakin olla jo ihan täysin uudet kuviot mielessä.

Tammikuu

Sunnuntaina tuli kaksi kuukautta täyteen! Näiden kahden kuukauden aikana olen ylittänyt itseni monta kertaa. Olen yrittänyt vältellä lähtöpäivän ja kodin ajattelemista ihan vain sen takia, että pysyisin täällä mahdollisimman positiivisena. Lähtöpäivänä koin varmaan kaikki maailman tunteet, jotka vain on olemassa. Tasapainoilin surun, ilon, jännityksen ja jopa vihan välillä. Tänään kuitenkin uskalsin ajatella sitä päivää, kun tulin tänne. Yllätyin omasta reaktiostani. Aika on selvästi tehnyt tehtävänsä. Tunnen kuuluvani tänne tällä hetkellä. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin olen itsestäni edelleen ylpeä, että astuin siihen koneeseen ja päätin lähteä tähän seikkailuun.

Uuden vuoden vietin tyttöjen kanssa Hammersmithissä Tarulla ja sen jälkeen keskustassa. Meillä oli oikein kivaa, ja suunnitelmat menivät aika nappiin. Ilotulituksetkin nähtiin kaukaa. Tultiin kuitenkin siihen lopputulokseen, että uusi vuosi ei täällä ollut sen ihmeellisempi kuin Suomessa. Tai sitten me ei vaan nähty kaikkea mitä Lontoolla oli annettavana. Käytiin vielä loman viimeisenä lauantaina pyörähtämässä Hyde Parkin Winter Wonderlandissa, johon kannattaa jokaisen Lontooseen joulunaikaan matkaavan mennä käymään. Ne kaikki valot toivat paljon iloa(tähän aikaan vuodesta) pimeään ja synkkään kaupunkiin.

Viikko sitten lomat oli lomailtu, ja vihdoinkin saatiin taas normaali arki käyntiin. Kahden viikon loma tuntui vähän liian pitkältä ajalta, vaikka lepo tekikin hyvää. Tykkään silti enemmän kiireisestä arjesta ja viikonlopun hulinasta. Viime viikko meni niin nopeasti etten edes tajunnut sen olevan jo ohi. Lauantai-aamuna heräsin ennen herätyskelloa, ja sain syödä aamiaisen rauhassa ennen kielikurssia. Kielikurssin jälkeen vietettiin tyttöjen kanssa Emman ja Emilian synttäreitä Jamie Oliverin ravintolassa Covent Gardenilla. Onneksi meillä oli pöytä varattuna, koska ilman varausta sinne ei olisi varmasti päässyt syömään. Ruoka oli tosi hyvää jälkiruokaa myöten! Sunnuntaina näin Suomesta Englantiin tulleita tuttuja ja kävin vetämässä illalla hyvän treenin salilla.

Musta pidetään täällä oikein hyvää huolta. Hostvanhempani ovat aina valmiita kuuntelemaan ja auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa vuorokauden ympäri. Oma perheeni ja sukulaiseni ovat tukenani tekstiviestien ja sähköpostien avulla. Niin vanhat kuin uudetkin ystävät auttavat jaksamaan ne huonotkin päivät, ja muutenkin piristävät elämää. Nyt vain toivon, ettei aika menisi niin nopeasti ja saisin tänä vuonna koettua vielä paljon enemmän kuin viime vuonna.

Arjen pienet ilot

En tiedä mitä taikasieniä mulle on täällä syötetty, mutta oon ollut yhtä hymyä jo yli viikon! Kaikki arjen pienetkin asiat ovat saaneet mut ihan onnesta sekaisin. Tällä viikolla oon ottanut tosin myös vähän rennommin kuin yleensä. En keksi parempaa tapaa aloittaa päivää kuin mennä pitkään kuumaan kylpyyn. Tai mikä sen rentouttavampaa kuin vetää villikset jalkaan ja painua keskellä päivää päikkäreille. Kuulostaa aika pieniltä asioilta, mutta täällä niistä osaa nauttia todella paljon.

Tää on ollut totaalinen irtiotto kaikesta; Suomesta, kavereista ja perheestä. Vaikka Suomessa kaikki onkin tuttua ja turvallista, niin en silti osaa kuvitella palaavani kotiin vielä pitkään aikaan. Mä rakastan tota tyttöä, sen hymyä ja kaikkia ihania juttuja. Oon aina tykännyt touhuta lasten kanssa, mutta tää tuntuu ihan erilaiselta. Koskaan aikaisemmin en oo ollut näin paljon mukana jonkun pienen elämässä. Se on niin ihana tunne, kun toi tyttö kiipeää syliin, painaa pään olkapäälle ja rutistaa kovaa.

Joka päivä sellanen hyvänolontunne valtaa mun koko kehon. Jotenkin asiat vaan loksahtelee paikoilleen, ja kaikesta tulee helpompaa. Suomessa en pystynyt kuvittelemaan tulevaisuutta oikein missään koulussa tai ammatissa. Nyt ideoita satelee joka puolelta, ja mulla tulee olemaan valinnanvaikeus edessä. Haluaisin tehdä ja kokea kaikkea. Ja seikkailla vähän siellä sun täällä. Valitettavasti vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja vuodessa liian vähän päiviä. Sen takia pitää tehdä valintoja. Onneksi vielä ei kuitenkaan ole niiden aika, vaan saan nauttia elämästä täällä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mun loma alko just NYT.

Elämä on ihanaa

Eilen mulla tuli kuukausi täyteen täällä Lontoossa! Neljä viikkoa sitten olin vielä aika hukassa rutiineista, tavoista ja työtehtävistä. Pikku hiljaa oon tottunut kaikkeen, ja oppinut nauttimaan erilaisesta elämäntavasta kuin mihin olin aiemmin tottunut. En ole itse kokenut kärsiväni kulttuurishokista vieläkään. Koti-ikävää ei myöskään kerkeä täällä oikein edes tuntea. Yritän kokea mahdollisimman paljon, ja liikkua kodin ulkopuolelle oman jaksamisen mukaan. Välillä tuntuu, että lähdin Suomesta monta kuukautta sitten. Välillä se päivä tuntuu eiliseltä.

Viikonloput tuntuvat paljon paremmilta täällä kuin Suomessa. Syynä saattaa olla se, että viisi päivää putkeen 3,5-vuotiaan kanssa vie välillä voimia aika paljon. Tykkään silti olla täällä, ja autan mielelläni myös viikonloppuisin kotona ollessa mun hostvanhempia kaikessa. Viikonloput yritän kuitenkin ensisijaisesti pyhittää kavereille, nähtävyyksille ja shoppailulle. Viikonlopun voimin jaksan taas tämän viikon ihan ongelmitta. Pyörin viikonlopun taas keskustassa, ja nautin vaan elämästä. Mulla alkaa perjantaina kahden viikon loma, jonka aion viettää hostien ja kavereiden kanssa. Kielikurssistakin on kolmen viikon tauko eli saan nukkua lauantaisin pitkään!

Uusi viikko, uudet kujeet

Mulla on ollut niin kiva viikko täällä. Tällä viikolla löysin ihan meidän vierestä tosi kivan salin. Olin jo aiemmin googlettanut meidän lähellä olevia saleja, mutta tälle kyseiselle salille eksyin täysin vahingossa. Kävin sisällä pyörähtämässä, ja vakuutuin ihan täysin. Laitteet on ihan uusia, naisille on kaksi kertaa viikossa oma aika, hintaan kuuluu ryhmäliikunnat ja salilla on SAUNA. Ja mikä parasta, matka kotoa salille kestää alle 5 min. Oon niin innoissani!

Leivottiin keskiviikkona kotona suklaakeksejä, ja niistä tuli taivaallisen hyviä! Ajattelin tehdä mun hosteille ensi viikolla makaroonilaatikkoa joku ilta. Ainoa ongelma on vaan toi meidän kaasu-uuni. Se toimii vähän eri tavalla kuin sähkö-uuni, johon oon tottunut Suomessa. Keksejä paistaessa se oli ihan hyvä, mutta saa nähdä miten makaroonilaatikon kanssa käy :)

Perjantai-aamuna kävin kokeilemassa mun salia, ja koko paikka oli ihan tyhjä! Siellä tais olla yksi nainen mun lisäksi. Illalla vietettiin kotona sitten tyttöjeniltaa, kun mun host-isä meni yöksi töihin. Syötiin herkkuja ja katottiin sellainen Disney-elokuva kuin "Tangled", joka taitaa olla suomeksi "Kaksin karkuteillä". Se oli tosi hyvä ja hauska! 

Eilen aamulla mulla alkoi kielikurssi. Siellä oli ihan hauskaa ja meillä oli kiva opettaja. Kurssin jälkeen näin toisen suomalaisen aupparin Tean Oxford Streetillä. Pyörittiin vähän aikaa kaupoissa, kunnes jatkettiin matkaa kohti London Bridgeä ja The Clink -vankilamuseota. Mentiin museoon yhdessä Emilian ja Emman kanssa. Pakko myöntää, että se paikka oli vähän karmiva. 

Museon jälkeen päätettiin mennä "yhille" jonnekin. Löydettiin tosi rento ravintola nimeltänsä The Slug and Lettuce! Se paikka oli niin kaunis kaikkine jouluvaloineen ja -kuusineen. Tarjoilijatkin oli mukavia!

 

   

Ruoan jälkeen kello oli sen verran vähän ja meillä oli niin hauskaa, että päätettiin lähteä vielä SOHOlle drinkeille. Keskustassa on nyt niin lämmin tunnelma, kun joka puolella on jouluvaloja. Pysähdyttiin varmaan jokaisten jouluvalojen luokse ottamaan kuvia :D

Eilinen ilta tyttöjen kanssa kruunasi koko viikon. Tänään aion olla vain kotona, ja valmistautua uuteen viikkoon :) 

Ensimmäinen viikko takana

Nyt on ensimmäinen kokonainen viikko takana. Oon ollut todella tyytyväinen siihen, että päätin lähteä au pairiksi. Mä nimittäin kaipasinkin Suomessa jotain tämänkaltaista kokemusta. Voin myös myöntää, että tekee ihan hyvää käydä mukavuusalueen ulkopuolella :)

Vietin perjantai-illan kävellen ympäriinsä tässä meidän lähellä, host-perheen kanssa kotona ja mun parhaan kaverin kanssa skypetellessä. Lauantain vietin keskustassa pyörien suomalaisten auppareiden kanssa. Oli aika helpottavaa puhua suomea tyttöjen kanssa ja kuulla muiden kokemuksia tästä au pairina olemisesta. Meillä oli kaiken kaikkiaan tosi kiva päivä. Lauantaina tajusin myös miten tota metroa käytetään! Sunnuntaina kävin vielä yksin seikkailemassa keskustassa. Kävelin monta tuntia katsellen nähtävyyksiä ja kierrellen kauppoja. Juteltiin myös mun perheen kanssa skypessä illalla. Kaiken tän lisäksi mä sain nukuttua univelkoja hyvin pois :)

Tässä vähän kuvia viikonlopulta...

Aika lentää siivillä

Ensimmäinen työviikko takana. Tuntuu siltä, että olisin ollut täällä jo useamman viikon. Maanantai ja tiistai tuntuivat menevän älyttömän hitaasti, mutta loput päivät ovat menneet tosi nopeasti. Varsinaista koti-ikävää ei vielä ole tullut, eikä ehkä tulekaan. Alkuviikosta kuitenkin iskän tai äidin sähköposteja lukiessa tuli automaattisesti kyyneleet silmiin. Muuten kaikki on mennyt hyvin. Itseäkin ihan ihmetyttää miten hyvin olen jo sopeutunut tänne!

Alkuviikosta oli myös vielä vaikeaa keksiä tekemistä vapaa-ajalle, ja vietin suurimman osan ajasta kännykällä tai koneella. Halusin päivittää omalle perheelle ja kavereille Suomeen millaista täällä on ollut. Nyt käytän lähes kaiken vapaa-ajan lukemiseen, perheen kanssa oleskeluun tai ulkona seikkailuun. Mulla on just kesken Veronica Rothin Divergent-kirja. Meidän lähellä pitäisi olla tänä vuonna valmistunut sali, minne ajattelin myös liittyä. Pitää käydä vain ensin etsimässä se :D

Jokainen päivä on mennyt edellistä paremmin ja sujuvammin. Tytön kanssa tullaan tosi hyvin juttuun, ja opitaan toisiltamme joka päivä jotain uutta. Tyttö on tarkkana mun ääntämisen kanssa, korjaa aina mun virheet ja pyytää toistamaan. Ensi viikolla mulla alkaa kielikoulu, joka on kerran viikossa. Toivon, että saisin tän vuoden aikana ne tyhmät kielioppivirheet pois englantia puhuessa.

Joka päivä syödään illallista yhdessä perheen kanssa. Illallinen on se hetki päivästä, jolloin vaihdetaan kuulumiset ja puhutaan siitä, kuinka kaikkien päivä on mennyt. Eilen uskalsin osallistua keskusteluun kunnolla, ja saatiin paljon juttua aikaan. Me aiotaan koristella meidän koko talo joulukoristeilla ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä joululomalla. Perhe haluaa viedä mut Skotlantiin ehkä jo joululomalla ja Bathiin ensi vuonna. Oon vieläkin niin onnellinen mun perheestä.

Tänään oli hyvä sää, ja mentiin ensimmäistä kertaa puistoon käymään. Tässä meidän ihan vieressä on ihana puisto, jossa on tosi iso leikki-alue. Tullaan viettämään siellä varmasti paljon aikaa.

Oon koko viikonlopun vapaalla, ja aion kierrellä mahdollisimman paljon keskustassa katsomassa nähtävyyksiä. Huomenna meen muiden suomalaisten au pairien kanssa joulumarkkinoille. Ihanaa tehdä vaihteeksi jotain oman ikäisten kanssa! :)

Viimeinen päivä Suomessa

Eilen vietettiin todella kiva ilta meillä tyttökavereiden kanssa. Ilta meni vaan ihan liian nopeasti. Nukkumaan pääsin puoli yhden aikaan, jolloin olin jo ihan poikki. Nukuin yön hyvin, ja aamulla herätessä oli todella hyvä fiilis. Ajatuksena oli heti, että huomenna on vihdoinkin lähtö ja pääsen mun au pair-perheen luo.

Loppupäivän ajan tunteet menivätkin sitten aikamoista vuoristorataa. 

Aamupalan jälkeen jatkoin pakkaamista. Jaksoin pakata ehkä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen kyllästyin. Päätettiin lähteä iskän kanssa pyöräilemään, ja sain hetken olla ajattelematta yhtään mitään. Neljältä menin äidin luokse syömään. Ruoka oli taivaallisen hyvää jälkiruokaa myöten. Sanoin jo tänään äidilleni ja veljelleni heipat, mikä oli yllättävän vaikeaa. Nyt ne on kuitenkin jo sanottu, ja heti on paljon helpompaa.

Sain mun tyttökavereilta ihanan läksiäislahjan eilen! 

Rakastuin mun suojelusenkeliin heti.

Nyt mä voin ajatella, että tytöt on aina mun matkassa mukana. 

Toivotaan, että lennot kulkee huomenna normaalisti ja pääsen Lontooseen. Vähän jännittävä tilannehan tää on, mutta kaikki menee varmasti hyvin :) Nyt mun on pakko käydä nukkumaan, koska muuten on aamulla vaikeeta nousta. Onneksi mun lento lähtee vasta ilta-päivällä niin on koko aamu aikaa pakata rauhassa loppuun ja syödä kunnon aamiainen!