perjantai 18. joulukuuta 2015

Arjen pienet ilot

En tiedä mitä taikasieniä mulle on täällä syötetty, mutta oon ollut yhtä hymyä jo yli viikon! Kaikki arjen pienetkin asiat ovat saaneet mut ihan onnesta sekaisin. Tällä viikolla oon ottanut tosin myös vähän rennommin kuin yleensä. En keksi parempaa tapaa aloittaa päivää kuin mennä pitkään kuumaan kylpyyn. Tai mikä sen rentouttavampaa kuin vetää villikset jalkaan ja painua keskellä päivää päikkäreille. Kuulostaa aika pieniltä asioilta, mutta täällä niistä osaa nauttia todella paljon.

Tää on ollut totaalinen irtiotto kaikesta; Suomesta, kavereista ja perheestä. Vaikka Suomessa kaikki onkin tuttua ja turvallista, niin en silti osaa kuvitella palaavani kotiin vielä pitkään aikaan. Mä rakastan tota tyttöä, sen hymyä ja kaikkia ihania juttuja. Oon aina tykännyt touhuta lasten kanssa, mutta tää tuntuu ihan erilaiselta. Koskaan aikaisemmin en oo ollut näin paljon mukana jonkun pienen elämässä. Se on niin ihana tunne, kun toi tyttö kiipeää syliin, painaa pään olkapäälle ja rutistaa kovaa.

Joka päivä sellanen hyvänolontunne valtaa mun koko kehon. Jotenkin asiat vaan loksahtelee paikoilleen, ja kaikesta tulee helpompaa. Suomessa en pystynyt kuvittelemaan tulevaisuutta oikein missään koulussa tai ammatissa. Nyt ideoita satelee joka puolelta, ja mulla tulee olemaan valinnanvaikeus edessä. Haluaisin tehdä ja kokea kaikkea. Ja seikkailla vähän siellä sun täällä. Valitettavasti vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja vuodessa liian vähän päiviä. Sen takia pitää tehdä valintoja. Onneksi vielä ei kuitenkaan ole niiden aika, vaan saan nauttia elämästä täällä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mun loma alko just NYT.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti