Viikko takaperin

Mun on jo monta päivää pitänyt päivittää tänne, miten toinen viikko uudessa perheessä kokonaisuudessaan meni. Maanantaista lauantaihin olin aika liekeissä ja onnellinen siitä, että tulin takaisin kokeilemaan toisen perheen kanssa elämistä ja työntekoa. Hirveästi en ehtinyt ajatella mitään,  kun oli niin paljon tekemistä päivästä toiseen. Kävin silti läpi sellaisen tunteiden kirjon, ettei edes uskoisi. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin iloinen. Lapset palasivat kouluun ja sain nauttia välillä myös omasta rauhasta. Perjantaina näin toista aupparia ja babysittasin illan, joka meni ihan täydellisesti. Lauantaina käytiin Lontoossa Sea Lifessa ja viinillä toisen kaverin kanssa. Sunnuntaina kävin hostperheen kanssa katsomassa vanhimman lapsen rugby-peliä. Ja loppupäivän olin omissa oloissani.

Sunnuntaina illalla se paha mieli taas iski ja alkoi ihan raastava kova koti-ikävä. En tiedä mikä sen oikein aiheutti, mutta varmaan se yksinolo. Ihan kuin olisin palannut kaksi viikkoa taaksepäin - päivään, jolloin saavuin tänne. Päätin lopulta antaa tunteille vallan ja itkeä sen pahan olon pois. Maanantai-aamuna olin kaksi kertaa surullisempi. Koko päivä meni tosi hitaasti. Tein töitä kuin hullu ja silti hostäidiltä tuli sanomista jostain ihan pienistä asioista. Tuli taas semmoinen tunne, etten selviä tästä. Onneksi illalla näin kavereita ja sain muuta ajateltavaa! Eilen oli jo helpompi päivä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpötilat kohosivat taivaisiin. Eilistä voisi verrata lämpimään Suomen kesäpäivään. Vedin ekaa kertaa shortsit jalkaan ja menin meidän taka-pihalle nauttimaan auringosta.

Viikonloput alkavat täyttyä kovaa vauhtia kaikista menoista, että kyllähän täällä tekemistä riittää! Silti on tullut mietittyä paljon jatkoa ja ylipäätänsä tätä aupparointia. Tykkään olla lasten kanssa, siivota ja auttaa kotitöissä. Meillä menee nykyään hyvin nykyisen hostperheeni lasten kanssa, kun alku vierastus on nyt kokonaan ylitetty. Vieraan perheen kanssa asuminen on kuitenkin edelleen paljon rankempaa kuin osasin itse kuvitella. Myös vastuu kolmesta lapsesta on välillä vähän pelottavankin suuri, vaikka tiedän ihan hyvin pärjääväni. Kaipaan sellasta totaalista vapautta niin paljon.

En tunne mitenkään huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista. Vähän aikaa taaksepäin mieli olisi varmasti ollut täysin eri. Koko ajanhan olen tiennyt, että Suomeen voi aina palata, jos siltä tuntuu. Aiemmin en ole tosissani ajatellut kotiin paluun tapahtuvan vielä muutamaan kuukauteen. Olen kuitenkin ylittänyt itseni jo niin monta kertaa tämän kokemuksen aikana, että olisi ehkä aika jatkaa matkaa jo seuraaviin juttuihin. Vielä reilu kahden viikon jälkeen on vaikea sanoa mitään, mutta eiköhän seuraavassa muutamassa viikossa selkene ajatukset tulevaisuudesta ja jatkamisesta.

Pientä pohdintaa

Tästä tuli todella pitkä postaus, joten lukemiseen kannattaa varata jonkin verran aikaa :) 

Ennen tänne tuloa en tiennyt kovinkaan paljoa aupparoinnista. En ollut lukenut muiden au pair-blogeja enkä katsonut au pair-ohjelmia. Myönnän ihan suoraan etten uskaltanut. Tiesin vain sen, että tulen asumaan toisen perheen luona ja hoitamaan työkseni heidän lapsiaan. Kyllähän sitä tuli kuultua muiden au pair-kokemuksista, mutta itse en lähtenyt tutkimaan sen enempää mitään. Päätin, että vasta täällä uskallan tutustua muiden kokemuksiin. Nyt jälkeenpäin ajatelleena en tiedä, mitä oikein pelkäsin.

Katsoin viime viikolla sitten yhden päivän aikana kaikki 9 jaksoa Au pairit Australiassa-sarjasta. Heti ensimmäisenä on pakko mainita, että jokaisen siinä olleen au pairin kokemus oli täysin erilainen kuin itsellä, mutta jotakin yhteistä silti löytyi. Tietenkin niillä se meno oli välillä paljon hurjempaa eikä arkeakaan kuvattu kovin paljoa. Halusin nyt kirjoittaa kaikista asioista, jotka osasin yhdistää myös omaan kokemukseeni. Listasin asiat ja tapahtumat suurin piirtein aika järjestykseen. Osa asioista kulkee kuitenkin käsi kädessä ja kuuluu moneen eri kohtaan.  

ALKU

Alun jännitys ja odotus

Jännitys alkoi heti sen jälkeen, kun sain varmistuksen hostperheestäni. Tuntui, että oli liikaa asioita hoidettavana ja liian vähän aikaa ennen tänne tuloa. Aika meni samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti.

Oman perheen ja sukulaisten hyvästely

Siinä vaiheessa, kun siinä ohjelmassa nuoret hyvästelivät omat perheensä niin nousi mullakin kyyneleet silmiin. Osasin samaistua niihin samoihin tunteisiin niin hyvin. Hyvästien sanominen on ollut tähän mennessä koko matkan raskain asia. Tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi sen muutaman tunnin ajan, jonka vietin kentällä ja koneessa yksin.

Hostperheeseen tuleminen

Hostperheen näkeminen kentällä oli aikamoinen helpoitus. He olivat juurikin sitä, mitä olivat antaneet odottaa. Olin väsynyt, mutta onnellinen. Oli outoa tulla johonkin vieraaseen taloon asumaan, vaikka nopeasti tämä kodilta tuntuikin.

Alkuhuuma ja ajan meneminen nopeasti

Alussa olin niin innoissani kaikesta, että iloitsin pienimmistäkin asioista. Olo oli koko ajan hyvä enkä jotenkin edes voinut ymmärtää, miten jollakin pystyi olla huono päivä. Aika vaan riensi enkä kerennyt ikävöimään omaa perhettä yhtään.

Muiden au pairien näkeminen ja kavereiden saaminen

Heti ensimmäisellä viikolla aloitin kielikurssin ja sain aivan ihania suomalaisia aupparikamuja. Seuraavalla viikolla kuvioihin tuli sali ja sieltäkin sain nopeasti kavereita.

ALKUHUUMAN JÄLKEINEN VAIHE

Asioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat

Joskus kahden kuukauden jälkeen aloin näkemään asioista myös niitä huonoja puolia. Yritin pitää itseni siellä ihanassa pilvilinnassa, mutta pikkuhiljaa lipsuin siinäkin. Se jatkuva positiivisuus ja hyvä mieli kääntyi vähitellen laskuun.

Totaalinen uupumus ja kulttuurishokki

Jossain vaiheessa tajusin myös olevani niin väsynyt, että olisin voinut nukkua viikon putkeen. Yhtenä viikonloppuna päätin, etten liiku mihinkään ja astun seuraavan kerran vasta maanantaina ulos talosta. Samaan aikaan tunnistin itselläni kulttuurishokin alkaneeksi ja annoin sen vain tulla. Sitä ei oikein pysty kuvailemaan, koska jokainen kokee sen täysin omalla tavallaan. Itse olin väsynyt, harkitsin tosissani kotiin lähtöä, työt ei maistunut ollenkaan enkä nauttinut olostani yhtään täällä.

Soitot ja muu yhteydenpito kotiin

Aloin kaipaamaan mun vanhempia ihan äärettömän paljon. Soiteltiin aina välillä Skype-puheluita ja se auttoi ikävän suhteen.

Työn sopivuuden ja oman tyytyväisyyden miettiminen

Epäilin omaa osaamistani olla lasten kanssa, vaikka kokemusta löytyikin. Mietin myös, haluanko oikeasti olla au pairina. Yhä useammin ajattelin, olenko mä oikeasti onnellinen täällä vai huijaanko myös itseäni koko ajan.

ASIOIDEN KÄSITTELEMINEN

Omiin ajatuksiin hukkuminen

Kun on liikaa aikaa ajatella, niin sitä sitten todellakin ajattelee. Aloin jo ärsyyntymään, jos ajattelin mitään-yhtään-mihinkään liittyvää. Kaipasin vain sitä tasapainoisen hyvää olotilaa, joka Suomessa aina oli. 

Oman ajan ja yksityisyyden kaipuu

Opin arvostamaan omaa aikaa ja hiljaisuutta täysin eri tavalla kuin ennen. 

Pelottava asuinalue

Omalla kohdallani suurin syy hostperheen vaihtoon on alue, jossa asumme. Nyt ymmärrän miksi Itä-Lontoolla on niin huono maine. Päivisin liikun kotoa vain keskustaan tai puistoon. Iltaisin olen mieluiten liikkumatta minnekään. Kadut ovat sotkuisia ja ilmassa leijuu päivittäin outo haju. Jokainen on ymmärtänyt perheenvaihtoni(jopa hostperheeni), kun olen kertonut suurimmaksi syyksi tämän alueen.

PÄÄTÖSTEN TEKEMINEN

Hostperheelle perheenvaihdosta kertominen ja epävarmuus jatkosta

Mietin perheen vaihtamista pitkään ennen nykyisen hostperheeni kanssa puhumista. Pelkäsin, etten saa uutta hyvää perhettä tarpeeksi ajoissa ja joudun ottamaan vain jonkun vapaana olevan. Jännitin kertomista niin paljon, että soitin äidille Suomeen taukoamatta ja jopa monta kertaa päivässä. Lopulta uskalsin avata suuni ja hostperheeni otti asian ihan hyvin vastaan, vaikka pari päivää oltiinkin kaikki hieman hämillään jatkosta. 

Uuden perheen etsiminen ja heidän luonaan käyminen

Suomen ja Brittien järjestöjen avulla löysin nopeasti uuden perheen, ja heti seuraavalla viikolla pääsin käymään heidän luonaan.

Eläminen nykyisen perheen kanssa ja toimeen tuleminen

Asiat ovat menneet paljon paremmin kuin kuvittelin niiden menevän. Mua kunnioitetaan ja kohdellaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. 

Kulttuurishokista toipuminen

Nyt tunnen olevani tässä kohdassa. Olo on taas hyvä ja jaksan innostua asioista ihan samalla tavalla kuin alussa. Väsymyskin on normaalia ja työt maistuvat. 

UUSI PERHE JA UUSI ALKU

Perheen vaihto ja alusta aloittaminen.....

Viimeisestä kohdasta voin kirjoittaa, kun sen aika tulee. 

Suuria ja pieniä ajatuksia

Viime viikonloppuna bussin ikkunasta ulos katsoessa mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mikään ei pidä mua enään paikallaan. Lukion jälkeinen vapaus tuntuu edelleen hyvältä. Saan tehdä päätökset ihan itse, ja tehdä elämästäni omanlaiseni matkan.

Ideoita ja aikaa löytyy vaikka kuinka paljon, mutta silti mieli vetää kahteen eri suuntaan. Välillä mieli haluaa palata Suomeen ja pysyä siellä läheisten luona. Mua vedetään osittain takaisin sinne mukavuusalueelle, joka muodostuu (ajatuksena) pelkästä sukulaisten luona vierailusta ja kavereiden kanssa kahvittelusta. Okei, Suomeen liittyisi paljon muutakin. Todellisuudessa mua odottaisi siellä karu arki töissä. Todennäköisesti juoksisin siinä töiden lomassa näkemässä sitä, tätä ja tota kaveria sekä yrittäisin epätoivoisesti ehtiä myös salille maximissaan pari kertaa viikossa. Ja tarkemmin ajatellen, elämä Suomessa saattaisi tuntua vielä liian tutulta näiden muutaman kuukauden jälkeen. 

Toisinaan mun mieli haluaa pysyä ulkomailla, nähdä maailmaa ennen jatko-opiskelua ja oppia tuntemaan eri kulttuureja paremmin. Kyseessä on se mielen toinen puoli, joka käy myös mukavuusalueen ulkopuolella ja tykkää ottaa haasteita vastaan. Välillä olen ihan hukassa näiden eri ajatusten kanssa. Tässä on vain opeteltava yhdistämään nämä kaksi eri mielen suuntaa toisiinsa, jotta saisi jotain järkevää aikaan. 



Eniten auttaa, kun ajattelen eläväni päivä kerrallaan. En pysty vielä tietämään missä olen kuukauden tai saati sitten vuoden päästä. Enhän mä vielä vuosikaan sitten tiennyt missä tulen olemaan nyt. Mutta täällähän minä. Lontoossa. Lähes 9 miljoonan asukkaan kaupungissa. Kaupungissa, jonka alan tuntemaan kuin omat taskuni. Kuitenkin tiedän jo nyt, etten halua asua täällä koko loppuelämääni. Tai ainakin luulen tietäväni. Pelkästään lukemalla tämän muutaman rivin kappaleen huomaa, että mä olen vielä ihan pihalla suunnitelmista. Ja, että mun elämä on täynnä ehkää ja jossia.

Happy Pancake Day!

Täällä Englannissa vietetään tänään pannukakkupäivää. Oli pakko vähän googlettaa, että mitä se sitten oikeastaan tarkoittaa, ja päivä muistuttaa ihan suomalaista laskiaistiistaita. Pullien tilalla ovat vain pannukakut ja pulkkamäen tilalla pannukakkujuoksut. Jopa täällä Lontoossa olisi mahdollisuus päästä seuraamaan pannukakkukisoja(jotka ovat saaneet alkunsa jo vuonna 1445), mutta itse en kaupungille jaksa tänään lähteä. Ymmärtääkseni kisassa juostaan paistinpannujen kanssa ja esiliinat päällä. Ei me suomalaiset siis ihan sieltä hulluimmasta päästä olla... Päätin kuitenkin tehdä hosteille suomalaisia lettuja kermavaahdon ja hillon kera. Yleensähän se ensimmäinen lettu menee vähän pieleen, ja siitä ulkonäkö paranee sitten pikkuhiljaa. Onnistuin kuitenkin saamaan joka ikisen yksilön näyttämään juurikin siltä miltä halusinkin! Tuli oikein kauniin ruskeita ja pyöreitä lettuja tehtyä. 

Koko viikonloppu vietettiin Emilian kanssa vähän ympäri Lontoota. Shoppailtiin, käytiin museoissa, o2-areenalla ja laskiaispullilla Suomen merimieskirkolla. Syötiin ihan älyttömän hyvät jälkkärit The Slug and Lettucessa teen kera. Käveltiin Green Parkissa ja nähtiin kevään ensimmäiset narsissit! Siellä mä kiljahtelin ilosta niiden kukkasten takia. Ilma on vielä aika viileä, ja viikonloppuna oli oikea myrsky. Tuuli niin, että piti melkein vaakatasossa kulkea eikä sateenvarjolla olisi tehnyt tuolla yhtään mitään. Taivas aukesi sunnuntai-iltana ja vettä tuli ihan kaatamalla. Muutama salamakin tuli nähtyä. Tänään on ollut jo todella nätti päivä. Ilma voisi vaan nyt mun puolesta vähän lämmetä niin saisi vaihdettua lopullisesti tuulitakkiin.

Sekä tällä että ensi viikolla on sen verran menoa ja vilskettä, että saa nähdä milloin kerkeän taas kirjoittelemaan. Innolla odotan jo viikonloppua, vaikka nythän on vasta tiistai. Perjantaina suunnataan mahdollisesti Lontoon yöelämään ja sunnuntaina kahdeksan aikoihin aamulla mulla lähtee kone kohti Italiaa. Odotan lomaa jo kuin kuuta nousevaa. Ja onhan mun pakko myöntää sekin, että ihanaa päästä välillä pois täältä. "Lapseton" viikko kuulostaa ihan mielettömän hyvältä just nyt, vaikka tosta pienestä ihan hirveästi tykkäänkin :)

Suomitytöt & Madame Tussauds

Huhheijaa, sinne meni taas yksi viikko! Tällä kertaa se vain sujahti ohi. Arki meni normaalisti töissä ja viikonloppu kaupungilla. Lauantai aamupäivä meni kielikurssilla ja iltapäivä Emman kanssa lounaalla. Eilen käytiin vielä Madame Tussaudsin vahakabinetissa. Paikka oli kyllä jonottamisen arvoinen. Ne nuket oli niin aidon näköisiä! Suosittelen siis ehdottomasti käymään siellä, jos joku on Lontooseen tulossa. Kannattaa kuitenkin varautua jonottamaan sisäänpääsyä. Huomattiin, että lauantaina iltapäivällä jono oli huomattavasti lyhyempi kuin sunnuntaina aamupäivästä.

Eilen illalla oli aika sanoa heipat Emmalle, jonka kotiinpaluu on jo ihan lähellä. On turha puhua jäähyväisistä, vaikka pitkä aikahan tässä vierähtää ennen kuin seuraavan kerran nähdään. Mä luulin, että täällä ei tarvitse hyvästellä ketään vuoteen. Olin kuitenkin todella väärässä. Lontoo on kaupunki, missä ihmiset vaihtuu jatkuvasti. Ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Osa palaa tänne loman merkeissä, osa palaa jäädäkseen. Osa taas ei palaa lainkaan takaisin.

Täällä olen ymmärtänyt paremmin sen, kuinka paljon ihmiset liikkuu ympäri maailmaa. Välillä tuntuu, ettei mikään tai kukaan pysy paikoillaan. Jo pelkästään kielikurssilla vaihtuu melkein viikottain ihmiset. Kaikilla meillä on ihan eri taustat, kotimaat ja syyt olla täällä. Iästä puhumattakaan. Silti ollaan jokainen päätetty valita sama maa ja sama kaupunki. Miksi? Suurin osa on tullut tänne oppimaan englantia. Mutta niin kuin meidän kielikurssin opettaja sanoo, Lontoo on ehkä huonoin kaupunki tulla harjoittamaan englannin kielen taitoa. Voi olla, että meidän opettaja on oikeassa. On päiviä, jolloin englannin kuuleminen jää äärimmäisen vähäiseksi. Ja mikä brittiaksentti? Mikä se semmoinen on?

Tähän kaupunkiin on silti helppo rakastua. Se voi käydä ihan parissa päivässä tai viedä monta kuukautta. Alan vasta nyt tajuta, kuinka suuri ja ihmeellinen Lontoo onkaan. Ja mikä parasta, mulla on aikaa koluta kaikki museot, kahvilat, puistot ja kadut ihan rauhassa. Sekä kokea kaikki vuodenajat. Nähdä, miten Lontoo puhkeaa keväiseen kukkaan ja miten se syksyllä tiputtaa lehdet puista päästäen samalla syysmyrskyt valloilleen. Miten päivät pitenevät ja sitten taas lyhenevät. 

Mä ehdin varmasti vielä tavata niin uusia kuin vanhojakin ystäviä. Joudun myös todennäköisesti sanomaan monet hyvästit. Tiedä sitten, tekeekö ne musta vahvemman vai heikomman. Tätä tunnetta ei voi kuitenkaan sanoin kuvailla. Mä jollakin oudolla tapaa nautin tästä jatkuvasti liikkeellä olosta ja täysin uusiin tilanteisiin joutumisesta. Mä haluan koko ajan lisää. Välillä haluaisin lähteä vieläkin pidemmälle, jonnekin maailman toiselle puolen. Ja välillä taas palata kotiin Suomeen. Mä uskallan haaveilla ja suunnitella, vaikka parin päivän kuluttua mulla saattaakin olla jo ihan täysin uudet kuviot mielessä.

Ei aina yhtä hupia

Tällä viikolla oon ekaa kertaa tuntenut oloni täällä tosi epämukavaksi. Meillä on ollut perheessä kovaa kuumetta, joka on osunut myös mun kohdalle. Elämä alkaa nopeasti kyllästyttämään, kun pystyy liikkumaan vain kodin sisällä. Suomi on ollut mielessä enemmän kuin mikään muu. Pari kertaa on pitänyt vähän ravistella itseään ja kysyä, että haluanko mä tosiaan palata Suomeen? Ei, en halua. Mä haluan ulos tästä talosta! Kavereiden luo ja salille. Nyt mun olo alkaa olemaan jo parempi, ja vihdoinkin ekaa kertaa viiteen päivään tunsin sen tutun hyvänolon tunteen. Voi, miten oonkaan ikävöinyt sitä!

Mutta tähän väliin nopea katsaus menneeseen viikkoon...

Kyllä se vain niin on, että Suomen terveydenhuolto on ihan huippuluokkaa. Me voidaan Suomessa olla onnellisia siitä, että lääkärissä meidät otetaan tosissaan. Ja siitä, että ambulanssit tulee muutamassa minuutissa yli puolen tunnin sijaan. Täällä ambulanssia soittaessa vastaus saattaa olla "en usko, että olet niin huonossa kunnossa ettet voi ottaa taksia ja tulla omatoimisesti päivystykseen". Suomessa on myös todella hyvät lääkärit, joihin voi oikeasti luottaa. Suomen terveydenhuolto on kokonaisuudessaan hieno systeemi(joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta). Ja itselle ei siis ole käynyt mitään ambulanssikyytiä vaativaa. Enkä edes halua tietää mitä kävisi, jos satuttaisin itseni pahasti. Todennäköisesti mut ohjattaisiin päivystykseen muutamaksi tunniksi odottelemaan lääkärille pääsyä. Kaikki tapaukset eivät varmasti mene näin, ja toivottavasti täälläkin otetaan ihmiset yleensä tosissaan lääkärissä. Tälläinen tapahtuma tuli kuitenkin nähtyä, ja jäin siitä aika sanattomaksi.

Viimeiset päivät ovat olleet aikamoista kamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eilen meillä lakkasi toimimasta myös kaasu, kuumaa vettä ei tullut eikä hella toiminut. Itku ei tosiaan ollut kaukana siellä suihkussa hoitoaine päässä ollessa! Tänään kumminkin jo naurettiin mun hostäidin kanssa tälle koko viikolle. Heti, kun pääsee puhumaan jonkun samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa - oli se sitten hostvanhemmat tai aupparikamut - niin elämä helpottuu kummasti. Ja kyllä tähän viikkoon paljon hyviäkin uutisia mahtui. Mun kamut tulee pidennetylle viikonlopulle Lontooseen maaliskuussa! Ja sen lisäksi lähden itse lomalle Italiaan helmikuussa! En malta odottaa, että näen elämäni tärkeimpiä ihmisiä ihan vähän ajan päästä! Seuraavillekin viikonlopuille on jo kivat suunnitelmat tiedosssa ELI loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Elämä on ihanaa

Eilen mulla tuli kuukausi täyteen täällä Lontoossa! Neljä viikkoa sitten olin vielä aika hukassa rutiineista, tavoista ja työtehtävistä. Pikku hiljaa oon tottunut kaikkeen, ja oppinut nauttimaan erilaisesta elämäntavasta kuin mihin olin aiemmin tottunut. En ole itse kokenut kärsiväni kulttuurishokista vieläkään. Koti-ikävää ei myöskään kerkeä täällä oikein edes tuntea. Yritän kokea mahdollisimman paljon, ja liikkua kodin ulkopuolelle oman jaksamisen mukaan. Välillä tuntuu, että lähdin Suomesta monta kuukautta sitten. Välillä se päivä tuntuu eiliseltä.

Viikonloput tuntuvat paljon paremmilta täällä kuin Suomessa. Syynä saattaa olla se, että viisi päivää putkeen 3,5-vuotiaan kanssa vie välillä voimia aika paljon. Tykkään silti olla täällä, ja autan mielelläni myös viikonloppuisin kotona ollessa mun hostvanhempia kaikessa. Viikonloput yritän kuitenkin ensisijaisesti pyhittää kavereille, nähtävyyksille ja shoppailulle. Viikonlopun voimin jaksan taas tämän viikon ihan ongelmitta. Pyörin viikonlopun taas keskustassa, ja nautin vaan elämästä. Mulla alkaa perjantaina kahden viikon loma, jonka aion viettää hostien ja kavereiden kanssa. Kielikurssistakin on kolmen viikon tauko eli saan nukkua lauantaisin pitkään!

Uusi viikko, uudet kujeet

Mulla on ollut niin kiva viikko täällä. Tällä viikolla löysin ihan meidän vierestä tosi kivan salin. Olin jo aiemmin googlettanut meidän lähellä olevia saleja, mutta tälle kyseiselle salille eksyin täysin vahingossa. Kävin sisällä pyörähtämässä, ja vakuutuin ihan täysin. Laitteet on ihan uusia, naisille on kaksi kertaa viikossa oma aika, hintaan kuuluu ryhmäliikunnat ja salilla on SAUNA. Ja mikä parasta, matka kotoa salille kestää alle 5 min. Oon niin innoissani!

Leivottiin keskiviikkona kotona suklaakeksejä, ja niistä tuli taivaallisen hyviä! Ajattelin tehdä mun hosteille ensi viikolla makaroonilaatikkoa joku ilta. Ainoa ongelma on vaan toi meidän kaasu-uuni. Se toimii vähän eri tavalla kuin sähkö-uuni, johon oon tottunut Suomessa. Keksejä paistaessa se oli ihan hyvä, mutta saa nähdä miten makaroonilaatikon kanssa käy :)

Perjantai-aamuna kävin kokeilemassa mun salia, ja koko paikka oli ihan tyhjä! Siellä tais olla yksi nainen mun lisäksi. Illalla vietettiin kotona sitten tyttöjeniltaa, kun mun host-isä meni yöksi töihin. Syötiin herkkuja ja katottiin sellainen Disney-elokuva kuin "Tangled", joka taitaa olla suomeksi "Kaksin karkuteillä". Se oli tosi hyvä ja hauska! 

Eilen aamulla mulla alkoi kielikurssi. Siellä oli ihan hauskaa ja meillä oli kiva opettaja. Kurssin jälkeen näin toisen suomalaisen aupparin Tean Oxford Streetillä. Pyörittiin vähän aikaa kaupoissa, kunnes jatkettiin matkaa kohti London Bridgeä ja The Clink -vankilamuseota. Mentiin museoon yhdessä Emilian ja Emman kanssa. Pakko myöntää, että se paikka oli vähän karmiva. 

Museon jälkeen päätettiin mennä "yhille" jonnekin. Löydettiin tosi rento ravintola nimeltänsä The Slug and Lettuce! Se paikka oli niin kaunis kaikkine jouluvaloineen ja -kuusineen. Tarjoilijatkin oli mukavia!

 

   

Ruoan jälkeen kello oli sen verran vähän ja meillä oli niin hauskaa, että päätettiin lähteä vielä SOHOlle drinkeille. Keskustassa on nyt niin lämmin tunnelma, kun joka puolella on jouluvaloja. Pysähdyttiin varmaan jokaisten jouluvalojen luokse ottamaan kuvia :D

Eilinen ilta tyttöjen kanssa kruunasi koko viikon. Tänään aion olla vain kotona, ja valmistautua uuteen viikkoon :) 

Ensimmäinen viikko takana

Nyt on ensimmäinen kokonainen viikko takana. Oon ollut todella tyytyväinen siihen, että päätin lähteä au pairiksi. Mä nimittäin kaipasinkin Suomessa jotain tämänkaltaista kokemusta. Voin myös myöntää, että tekee ihan hyvää käydä mukavuusalueen ulkopuolella :)

Vietin perjantai-illan kävellen ympäriinsä tässä meidän lähellä, host-perheen kanssa kotona ja mun parhaan kaverin kanssa skypetellessä. Lauantain vietin keskustassa pyörien suomalaisten auppareiden kanssa. Oli aika helpottavaa puhua suomea tyttöjen kanssa ja kuulla muiden kokemuksia tästä au pairina olemisesta. Meillä oli kaiken kaikkiaan tosi kiva päivä. Lauantaina tajusin myös miten tota metroa käytetään! Sunnuntaina kävin vielä yksin seikkailemassa keskustassa. Kävelin monta tuntia katsellen nähtävyyksiä ja kierrellen kauppoja. Juteltiin myös mun perheen kanssa skypessä illalla. Kaiken tän lisäksi mä sain nukuttua univelkoja hyvin pois :)

Tässä vähän kuvia viikonlopulta...

Aika lentää siivillä

Ensimmäinen työviikko takana. Tuntuu siltä, että olisin ollut täällä jo useamman viikon. Maanantai ja tiistai tuntuivat menevän älyttömän hitaasti, mutta loput päivät ovat menneet tosi nopeasti. Varsinaista koti-ikävää ei vielä ole tullut, eikä ehkä tulekaan. Alkuviikosta kuitenkin iskän tai äidin sähköposteja lukiessa tuli automaattisesti kyyneleet silmiin. Muuten kaikki on mennyt hyvin. Itseäkin ihan ihmetyttää miten hyvin olen jo sopeutunut tänne!

Alkuviikosta oli myös vielä vaikeaa keksiä tekemistä vapaa-ajalle, ja vietin suurimman osan ajasta kännykällä tai koneella. Halusin päivittää omalle perheelle ja kavereille Suomeen millaista täällä on ollut. Nyt käytän lähes kaiken vapaa-ajan lukemiseen, perheen kanssa oleskeluun tai ulkona seikkailuun. Mulla on just kesken Veronica Rothin Divergent-kirja. Meidän lähellä pitäisi olla tänä vuonna valmistunut sali, minne ajattelin myös liittyä. Pitää käydä vain ensin etsimässä se :D

Jokainen päivä on mennyt edellistä paremmin ja sujuvammin. Tytön kanssa tullaan tosi hyvin juttuun, ja opitaan toisiltamme joka päivä jotain uutta. Tyttö on tarkkana mun ääntämisen kanssa, korjaa aina mun virheet ja pyytää toistamaan. Ensi viikolla mulla alkaa kielikoulu, joka on kerran viikossa. Toivon, että saisin tän vuoden aikana ne tyhmät kielioppivirheet pois englantia puhuessa.

Joka päivä syödään illallista yhdessä perheen kanssa. Illallinen on se hetki päivästä, jolloin vaihdetaan kuulumiset ja puhutaan siitä, kuinka kaikkien päivä on mennyt. Eilen uskalsin osallistua keskusteluun kunnolla, ja saatiin paljon juttua aikaan. Me aiotaan koristella meidän koko talo joulukoristeilla ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä joululomalla. Perhe haluaa viedä mut Skotlantiin ehkä jo joululomalla ja Bathiin ensi vuonna. Oon vieläkin niin onnellinen mun perheestä.

Tänään oli hyvä sää, ja mentiin ensimmäistä kertaa puistoon käymään. Tässä meidän ihan vieressä on ihana puisto, jossa on tosi iso leikki-alue. Tullaan viettämään siellä varmasti paljon aikaa.

Oon koko viikonlopun vapaalla, ja aion kierrellä mahdollisimman paljon keskustassa katsomassa nähtävyyksiä. Huomenna meen muiden suomalaisten au pairien kanssa joulumarkkinoille. Ihanaa tehdä vaihteeksi jotain oman ikäisten kanssa! :)

Perillä Lontoossa

Huh, en tiedä miten mä saisin kaiken tän kahden päivän aikana tapahtuneen kerrottua tässä yhdessä blogitekstissä. Eilen olin niin väsynyt, että menin heti vaan nukkumaan kun pääsin. Olin ihan uupunut jännityksestä, surusta, ilosta ja helpotuksesta. 

Lento meni ihan hyvin, lukuunottamatta yhtä epäilyttävän näköistä tyyppiä. Vessaan mennessä tää kaveri käveli pitkin käytävää ja tarkkaili kaikkia ihmisiä silmä kovana. Passintarkastuksestakaan hän ei aluksi meinannut päästä läpi. Ehkä mä olin vaan valppaana, kun Pariisissa oli tapahtunut ne terrori-iskut pari yötä aikasemmin. Kaiken lisäksi kyseinen lentokenttä minne laskeuduin oli osittain evakuoitu päivää aikaisemmin epäillyttävän laukun takia. Pääsin kuitenkin perille, ja näin mun perheen odotus-aulassa.

Heti perheen nähdessä multa vierähti kivi sydämeltä. Ne otti mut tosi hyvin vastaan, ja tunsin oloni samantien turvalliseksi heidän kanssaan. Pitkältä tuntuvan ajomatkan jälkeen me päästiin vihdoin kotiin ja pääsin purkamaan mun matkatalaukut. Mä tykkään mun uudesta kodista. Enhän mä sitä vielä kokonaan tunne, mutta se tuntuu jollakin tapaa jo ihan omalta.

Tedikin pääs mukaan matkaan :)

Syötiin vielä illallista perheen kanssa ennen nukkumaanmenoa, ja annoin mun Suomen tuliaiset heille. Äidin mielestä salmiakki maistui sekä suolaselle että makealle, ja reissumiestäkin oli aamulla enää vain yksi pala jäljellä :D Pääsin eilen vasta myöhään nukkumaan, mutta heräsin silti tänään aikaisin aamulla(johtuen varmaankin 2h aikaerosta Suomeen verrattuna). Aamulla autoin tyttöä syömisen kanssa ja kävin moikkaamassa opettajaa koululla.

Hain tytön keskipäivällä koulusta, tultiin kotiin suihkuun ja syömään. Syöminen meni yllättävän nopeasti, vaikka tyttö on vähän sellainen haaveilija-tyyppi. Koko päivä meni todella hyvin, ja mulla on just sopiva määrä työtä. Illat on suurimmalta osin vapaita, ja tänään kävin vähän kattelemassa lähiympäristöä.

Meillä on tosi hyvät kulkuyhteydet melkein mihin vain. Bussipysäkille kestää 2 minuuttia kävellä ja metrolle alle 5 minuuttia. Ainakin täällä riittää ihmisiä monesta eri kulttuurista, mikä on ihanaa! Sivukujille en kyllä lähtisi hortoilemaan, varsinkaan pimeällä. Pääkadulla on kuitenkin ihan turvallista kävellä. Ja olihan mun pakko käydä ostamassa vähän jotain tuttuja ruokia...

Täällä oli myös alennuksessa toi Arlan Skyr sen poistamisen takia

Ehdin vain pyörähtää kotona, kunnes lähdettiin perheen kanssa syömään ja ruokakauppaan. Mentiin Suomen citymarketin tai Prisman tapaiseen ruokakauppaan, mutta se oli vaan tosi paljon isompi. Kun ihmettelin siinä ääneen sen suuruutta niin tää äiti sano, että toi on ihan pieni siihen verrattuna missä ne yleensä käy... Voin vaan kuvitella, minkä kokonen se sitten on! :D

Nyt on aika käydä nukkumaan, koska aamulla on taas aikanen herätys. Tähän mennessä on ollut oikein mukavaa olla täällä, vaikka välillä käykin mun oma perhe mielessä. Yritän kuitenkin ajatella kaikesta mahdollisimman positiivisesti ja ottaa kaiken ilon irti tästä! :) Kaiken lisäksi on hauska nähdä sitten vähän ajan päästä, miten mun englannin kielen taito muuttuu täällä.