Ideoita ja aikaa löytyy vaikka kuinka paljon, mutta silti mieli vetää kahteen eri suuntaan. Välillä mieli haluaa palata Suomeen ja pysyä siellä läheisten luona. Mua vedetään osittain takaisin sinne mukavuusalueelle, joka muodostuu (ajatuksena) pelkästä sukulaisten luona vierailusta ja kavereiden kanssa kahvittelusta. Okei, Suomeen liittyisi paljon muutakin. Todellisuudessa mua odottaisi siellä karu arki töissä. Todennäköisesti juoksisin siinä töiden lomassa näkemässä sitä, tätä ja tota kaveria sekä yrittäisin epätoivoisesti ehtiä myös salille maximissaan pari kertaa viikossa. Ja tarkemmin ajatellen, elämä Suomessa saattaisi tuntua vielä liian tutulta näiden muutaman kuukauden jälkeen.
Toisinaan mun mieli haluaa pysyä ulkomailla, nähdä maailmaa ennen jatko-opiskelua ja oppia tuntemaan eri kulttuureja paremmin. Kyseessä on se mielen toinen puoli, joka käy myös mukavuusalueen ulkopuolella ja tykkää ottaa haasteita vastaan. Välillä olen ihan hukassa näiden eri ajatusten kanssa. Tässä on vain opeteltava yhdistämään nämä kaksi eri mielen suuntaa toisiinsa, jotta saisi jotain järkevää aikaan.
Eniten auttaa, kun ajattelen eläväni päivä kerrallaan. En pysty vielä tietämään missä olen kuukauden tai saati sitten vuoden päästä. Enhän mä vielä vuosikaan sitten tiennyt missä tulen olemaan nyt. Mutta täällähän minä. Lontoossa. Lähes 9 miljoonan asukkaan kaupungissa. Kaupungissa, jonka alan tuntemaan kuin omat taskuni. Kuitenkin tiedän jo nyt, etten halua asua täällä koko loppuelämääni. Tai ainakin luulen tietäväni. Pelkästään lukemalla tämän muutaman rivin kappaleen huomaa, että mä olen vielä ihan pihalla suunnitelmista. Ja, että mun elämä on täynnä ehkää ja jossia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti