Ei aina yhtä hupia

Tällä viikolla oon ekaa kertaa tuntenut oloni täällä tosi epämukavaksi. Meillä on ollut perheessä kovaa kuumetta, joka on osunut myös mun kohdalle. Elämä alkaa nopeasti kyllästyttämään, kun pystyy liikkumaan vain kodin sisällä. Suomi on ollut mielessä enemmän kuin mikään muu. Pari kertaa on pitänyt vähän ravistella itseään ja kysyä, että haluanko mä tosiaan palata Suomeen? Ei, en halua. Mä haluan ulos tästä talosta! Kavereiden luo ja salille. Nyt mun olo alkaa olemaan jo parempi, ja vihdoinkin ekaa kertaa viiteen päivään tunsin sen tutun hyvänolon tunteen. Voi, miten oonkaan ikävöinyt sitä!

Mutta tähän väliin nopea katsaus menneeseen viikkoon...

Kyllä se vain niin on, että Suomen terveydenhuolto on ihan huippuluokkaa. Me voidaan Suomessa olla onnellisia siitä, että lääkärissä meidät otetaan tosissaan. Ja siitä, että ambulanssit tulee muutamassa minuutissa yli puolen tunnin sijaan. Täällä ambulanssia soittaessa vastaus saattaa olla "en usko, että olet niin huonossa kunnossa ettet voi ottaa taksia ja tulla omatoimisesti päivystykseen". Suomessa on myös todella hyvät lääkärit, joihin voi oikeasti luottaa. Suomen terveydenhuolto on kokonaisuudessaan hieno systeemi(joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta). Ja itselle ei siis ole käynyt mitään ambulanssikyytiä vaativaa. Enkä edes halua tietää mitä kävisi, jos satuttaisin itseni pahasti. Todennäköisesti mut ohjattaisiin päivystykseen muutamaksi tunniksi odottelemaan lääkärille pääsyä. Kaikki tapaukset eivät varmasti mene näin, ja toivottavasti täälläkin otetaan ihmiset yleensä tosissaan lääkärissä. Tälläinen tapahtuma tuli kuitenkin nähtyä, ja jäin siitä aika sanattomaksi.

Viimeiset päivät ovat olleet aikamoista kamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eilen meillä lakkasi toimimasta myös kaasu, kuumaa vettä ei tullut eikä hella toiminut. Itku ei tosiaan ollut kaukana siellä suihkussa hoitoaine päässä ollessa! Tänään kumminkin jo naurettiin mun hostäidin kanssa tälle koko viikolle. Heti, kun pääsee puhumaan jonkun samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa - oli se sitten hostvanhemmat tai aupparikamut - niin elämä helpottuu kummasti. Ja kyllä tähän viikkoon paljon hyviäkin uutisia mahtui. Mun kamut tulee pidennetylle viikonlopulle Lontooseen maaliskuussa! Ja sen lisäksi lähden itse lomalle Italiaan helmikuussa! En malta odottaa, että näen elämäni tärkeimpiä ihmisiä ihan vähän ajan päästä! Seuraavillekin viikonlopuille on jo kivat suunnitelmat tiedosssa ELI loppu hyvin, kaikki hyvin :)

365 päivää

Apua miten tapahtumarikas vuosi mulla on ollut. Viime uudesta vuodesta tuntuu olevan jo tosi pitkä aika, ja paljon on asiat ehtinyt muuttua tässä vuoden aikana. Oon nähnyt ja kokenut vaikka mitä! Vielä tammikuussa en olisi osannut kuvitella lähteväni au pairiksi. Mulla oli kirjotukset tulossa, ja kaikki vielä ihan auki. Päätin jo abivuonna, että pidän välivuoden ja mietin jatko-opintoja ihan rauhassa. Halusin vain käydä töissä ja olla kavereiden kanssa. Viikonloput tuntuu edelleen niin paljon paremmilta ilman läksyjä tai lukemista.

Alkukesästä painoin valkolakin päähän ja sanoin "heipat" lukiolle. Oli vähän haikea olo jättää kaikki opettajat ja koulukaverit, mutta samaan aikaan olin aika helpottunut. Vihdoinkin ne reilut 75 kurssia ja kirjoitukset olivat takana. Vietin tosi paljon aikaa kavereiden kanssa, olin töissä ja pidin pari viikkoa lomaa. Näin loppuvuodesta syntyneenä viime kesä oli mulle ensimmäinen täysi-ikäisenä. Tuli heti paljon enemmän mahdollisuuksia tehdä kaikkea. Unen määrä jäi aika vähäiseksi sillon, mutta jotenkin sitä jaksoi silti juosta paikasta toiseen :)

Tänä vuonna tuli myös reissattua aika paljon. Kesä-heinäkuussa lähdettiin parhaan kaverin kanssa Rodokselle lomalle. Meillä oli ihan mieletön hotelli, jossa oli kaikki mukavuudet. Kierrettiin viikko ympäri Rodosta, syötiin hyvää ruokaa ja nautittiin auringosta. Heti viikon auringonoton jälkeen suuntasin sukulaisille Ruotsiin viideksi päiväksi. Säät eivät olleet mitkään parhaimmat, mutta päästiin me silti yhdeksi yöksi purjeveneelle. Marraskuussa tulin tänne Lontooseen ja viime viikolla käytiin siellä Espanjassa. Ensi vuodellekin on tulossa myös jonkin verran matkoja, mutta niistä myöhemmin lisää.

Mulla ei ole koskaan ollut mitään suuria unelmia koulutukseen tai ammattiin liittyen. Oon yks niistä, jotka ei vieläkään tiedä mitä tehdä isona. Valkolakin päähän pistettyäni mulla oli koko maailma avoin. Piti vain päättää suunta mihin jatkaa seuraavaksi. En edes muista milloin mulle tuli mieleen idea aupparoinnista. Jossain vaiheessa kuitenkin uskalsin puhua siitä ääneen, ja sitten se olikin menoa. Liityin järjestöön(ilman järjestöä en olisi ikinä uskaltanut lähteä), ja lähetin kaikki tarvittavat liitteet sinne parin viikon sisällä. Eikä mennyt kauaa ennen kuin mulla olikin jo hostperhe tiedossa ja uusi matka alkamassa.

Halusin lähteä tänne vuodeksi, koska puoli vuotta kuulosti niin lyhyeltä ajalta. Haluan saada tästä ihan kaiken irti. En ikävöi Suomea kokonaisuutena, vaan joitakin pieniä asioita sieltä. Eilen aloin ihan yhtäkkiä ikävöimään Suomen luontoa. Mummin ja vaarin mökin järvimaisemaa ei voita mikään. Ikävöin myös lenkkeilyä siellä metsien ihmemaassa. Ikävöin mun parasta kaveria ja mun perhettä. Tää ikävä on vaan ihan erilaista kuin kuvittelin. Tää on sellasta positiivista ikävöntiä, joka unohtuu yhtä nopeasti kuin on mieleen tullutkin :)

Vuodelta 2015 en odottanut paljoa mitään eli en voi sanoa sen ylittäneen odotuksia. Se antoi kuitenkin kaikkensa, ja oli täynnä yllätyksiä. Tutustuin valtavaan määrään ihania ihmisiä ja koin ihan mielettömiä asioita. Saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaa.

Happy New Year!

Viimeinen päivä Suomessa

Eilen vietettiin todella kiva ilta meillä tyttökavereiden kanssa. Ilta meni vaan ihan liian nopeasti. Nukkumaan pääsin puoli yhden aikaan, jolloin olin jo ihan poikki. Nukuin yön hyvin, ja aamulla herätessä oli todella hyvä fiilis. Ajatuksena oli heti, että huomenna on vihdoinkin lähtö ja pääsen mun au pair-perheen luo.

Loppupäivän ajan tunteet menivätkin sitten aikamoista vuoristorataa. 

Aamupalan jälkeen jatkoin pakkaamista. Jaksoin pakata ehkä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen kyllästyin. Päätettiin lähteä iskän kanssa pyöräilemään, ja sain hetken olla ajattelematta yhtään mitään. Neljältä menin äidin luokse syömään. Ruoka oli taivaallisen hyvää jälkiruokaa myöten. Sanoin jo tänään äidilleni ja veljelleni heipat, mikä oli yllättävän vaikeaa. Nyt ne on kuitenkin jo sanottu, ja heti on paljon helpompaa.

Sain mun tyttökavereilta ihanan läksiäislahjan eilen! 

Rakastuin mun suojelusenkeliin heti.

Nyt mä voin ajatella, että tytöt on aina mun matkassa mukana. 

Toivotaan, että lennot kulkee huomenna normaalisti ja pääsen Lontooseen. Vähän jännittävä tilannehan tää on, mutta kaikki menee varmasti hyvin :) Nyt mun on pakko käydä nukkumaan, koska muuten on aamulla vaikeeta nousta. Onneksi mun lento lähtee vasta ilta-päivällä niin on koko aamu aikaa pakata rauhassa loppuun ja syödä kunnon aamiainen!

Ensimmäinen postaus - kaksi päivää lähtöön

Eli enää vain KAKSI päivää Suomessa.

Sunnuntaina matka kohti uutta ja tuntematonta maata alkaa. Uusi kaupunki, uusi perhe, uusi kulttuuri ja uusi arki. Lähden siis aupparoimaan Lontooseen kolmihenkiseen perheeseen, johon kuuluu isä, äiti ja 3,5-vuotias tytär. Mikäli kaikki menee hyvin niin matkani kestää tasan 12 kuukautta. Lähden matkaan avoimin mielin. Kaikkeen ei kuitenkaan pysty ennalta varautumaan, koska elämäkin osaa joskus yllättää.

Lähden au pairiksi Allianssin nuorisovaihdon kautta, missä asiat ovat menneet nopeasti eteenpäin koko hakuprosessin ajan. Olen kysellyt paljon asioita matkaa koskien, ja aina olen saanut vastauksen todella nopeasti! Järjestö tuo minulle jo pelkällä olemassa olollaan turvaa lähtöä ajatellessa. Olen puhunut myös tulevan au pair-perheeni kanssa paljon Skypessä, Whatsappissa ja sähköposteilla. Meillä on tuntunut synkkaavan jo ensimmäisestä puhelusta lähtien todella hyvin. Nyt odotan innolla, että pääsen heidän luokseen Lontooseen, ja tapaamaan heidät kasvotusten :)

Mulla on ihan mahtava tukiverkosto täällä Suomessa. Kaikki tutut tsemppaavat lähtemään ja kokemaan. Välillä tuntuu, että monet jännittävät mun lähtöä enemmän kuin minä itse. Kahden viime viikon ajan olen nähnyt paljon sukulaisia ja kavereita, itkukin on pari kertaa tullut. En olisi silti uskonut, että jännitän näin vähän ennen lähtöä. Olin jo valmistautunut unettomiin öihin, kovaan stressiin ja kiireeseen. Mutta yöt on tullut nukuttua normaalisti ja kaikki tarvittavat asiat hoidettu ajallaan ilman kiirettä. 

Ja mitä pakkaamiseen tulee... Kaikkeahan en pysty ottamaan mukaan, joten päättäminen oli aluksi vähän vaikeaa. Tiedän kuitenkin jo suurin piirtein mitä otan mukaan ja mitä jätän Suomeen. Paljon vaatteita on vielä pesussa eli lopullinen pakkaaminen tapahtuu varmasti vasta sunnuntai-aamuna!

Puolet kuvan vaatteista pääsi takaisin kaappiin, ja loput matkaan tulevat ovat vielä pesussa :)

Tänään illalla muutama kaveri tulee meille viettämään mun 19-vuotis synttäreitä ja läksiäisiä. Huomenna aion viettää koko päivän perheen kanssa ja ostaa vähän tuliaisia mun au pair-perheelle.