Tällä viikolla oon ekaa kertaa tuntenut oloni täällä tosi epämukavaksi. Meillä on ollut perheessä kovaa kuumetta, joka on osunut myös mun kohdalle. Elämä alkaa nopeasti kyllästyttämään, kun pystyy liikkumaan vain kodin sisällä. Suomi on ollut mielessä enemmän kuin mikään muu. Pari kertaa on pitänyt vähän ravistella itseään ja kysyä, että haluanko mä tosiaan palata Suomeen? Ei, en halua. Mä haluan ulos tästä talosta! Kavereiden luo ja salille. Nyt mun olo alkaa olemaan jo parempi, ja vihdoinkin ekaa kertaa viiteen päivään tunsin sen tutun hyvänolon tunteen. Voi, miten oonkaan ikävöinyt sitä!
Mutta tähän väliin nopea katsaus menneeseen viikkoon...
Kyllä se vain niin on, että Suomen terveydenhuolto on ihan huippuluokkaa. Me voidaan Suomessa olla onnellisia siitä, että lääkärissä meidät otetaan tosissaan. Ja siitä, että ambulanssit tulee muutamassa minuutissa yli puolen tunnin sijaan. Täällä ambulanssia soittaessa vastaus saattaa olla "en usko, että olet niin huonossa kunnossa ettet voi ottaa taksia ja tulla omatoimisesti päivystykseen". Suomessa on myös todella hyvät lääkärit, joihin voi oikeasti luottaa. Suomen terveydenhuolto on kokonaisuudessaan hieno systeemi(joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta). Ja itselle ei siis ole käynyt mitään ambulanssikyytiä vaativaa. Enkä edes halua tietää mitä kävisi, jos satuttaisin itseni pahasti. Todennäköisesti mut ohjattaisiin päivystykseen muutamaksi tunniksi odottelemaan lääkärille pääsyä. Kaikki tapaukset eivät varmasti mene näin, ja toivottavasti täälläkin otetaan ihmiset yleensä tosissaan lääkärissä. Tälläinen tapahtuma tuli kuitenkin nähtyä, ja jäin siitä aika sanattomaksi.
Viimeiset päivät ovat olleet aikamoista kamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eilen meillä lakkasi toimimasta myös kaasu, kuumaa vettä ei tullut eikä hella toiminut. Itku ei tosiaan ollut kaukana siellä suihkussa hoitoaine päässä ollessa! Tänään kumminkin jo naurettiin mun hostäidin kanssa tälle koko viikolle. Heti, kun pääsee puhumaan jonkun samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa - oli se sitten hostvanhemmat tai aupparikamut - niin elämä helpottuu kummasti. Ja kyllä tähän viikkoon paljon hyviäkin uutisia mahtui. Mun kamut tulee pidennetylle viikonlopulle Lontooseen maaliskuussa! Ja sen lisäksi lähden itse lomalle Italiaan helmikuussa! En malta odottaa, että näen elämäni tärkeimpiä ihmisiä ihan vähän ajan päästä! Seuraavillekin viikonlopuille on jo kivat suunnitelmat tiedosssa ELI loppu hyvin, kaikki hyvin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti