Pitkästä aikaa tunnen todellisen hyvänolon tunteen kaiken tän alakulosuuden keskellä. Jep, mulla on ollut ihan jäätävä koti-ikävä ja kulttuurishokki. Hassua tässä on se, että ne kummatkin tulivat vasta kolmen kuukauden kohdalla ja kestivät kuukauden verran. Aika on mennyt tasaista hidasta vauhtia eteenpäin ja olen ehtinyt suunnitella koko loppu elämäni ainakin sata kertaa uusiksi. Välillä on tosissaan tuntunut, ettei asiat järjesty ja on tehnyt mieli lähteä matkalaukkujen kanssa viivana tosta ovesta ulos. Tuntuu etten ole innostunut oikein mistään ja kotona olo on ollut ihan tuskaa, kun ei ole tiennyt miten päin sitä oikein olisi. En edes muista milloin viimeksi olisin aidosti hymyillyt hostien seurassa ennen tätä viikkoa. Olen ollut ihan uupunut ja poikki koko ajan eikä se ole johtunut ainoastaan työmäärästä. Olen meinannut repiä hiukset päästä jo pelkästä itkun ja kiukuttelun kuulemisesta.
Mutta asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Olen selvinnyt ehkä siitä pahimmasta ajasta, ja viimeistään nyt olen ylittänyt itseni. Eikä se olisi millään onnistunut ilman omaa perhettä, isovanhempia ja kaikkia ystäviä, joiden kanssa olen puhunut. Vietettiin viime viikolla pitkä juttutuokio Skypessä tyttöjen kanssa. Viimeksi ollaan nähty puolisen vuotta sitten tyttöporukalla, ja myös tällä kertaa sain olla mukana. Oli ihana vaihtaa kuulumisia ihan kunnolla.
Kevät on virallisesti alkanut. Enään odotellaan vain niitä lämpimämpiä säitä ja lehtien tulemista puihin. Auringonpaiste tuntuu jo lämpimämmältä silloin, kun sitä näkee. Joka tapauksessa, paremmalla mielellä saan vietyä tämän viikon loppuun. Tänä keväänä puhaltaa taas ihan uudet tuulet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti