keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mikä sää!

Tällä viikolla saatiin meidän joulukoristelut valmiiksi. Koko talo on koristeltu vessanpöntönkantta myöten! Sain myös omaan huoneeseen pienen kuusen ja jouluvalot. Au pairiksi hakiessani toivoin, että saisin viettää joulun jossakin muualla kuin Suomessa. Ja mun toive toteutui! Tänä vuonna perunalaatikon, kinkun ja rosollin tilalla on muun muassa kevätkääryleitä. Hostäitini on kotoisin Filippiineiltä ja hän lupasi tehdä filippiiniläistä jouluruokaa meille, mikä käy mulle oikein hyvin!






   



Tänään täällä paistoi koko päivän aurinko, ja tuulikin oli lämmin. Ulkona voi kulkea ihan hyvin tuulitakki päällä ja Vanssit jalassa! Lontoossa on ihan normaalia, että yhden päivän aikana sää vaihtuu monta kertaa. Aamulla saattaa olla sateista, päivällä aurinkoista ja illalla taas sateista. Täällä on kuitenkin satanut yllättävän vähän. Lontoossa joulukuu ei tunnu yhtään samalta kuin Suomessa. Meidän lähellä oleva puisto on täynnä pieniä kukkia ja ruoho on yhtä vihreää kuin kesällä! Tykkään tästä säästä todella paljon enkä kaipaa lunta tai pakkasta ollenkaan :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti